Archive lokakuu 2018

Ilmastoasioista lisävauhtia talouden kehitykseen

Ilmastoasioista lisävauhtia talouden kehitykseen

Lauantaina Helsingissä järjestettyyn ilmastomarssiin osallistui yli 8000 mielenosoittajaa. Eduskuntatalolle kerääntynyt joukkio pyrki herättelemään hallitusta ilmastoasioihin. Uusien tutkimustuloksien valossa on tullut selväksi, että aiemmin asetetut ilmastotavoitteet eivät ole riittäviä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Suomessa päästöjen pienentämisessä Helsingillä on suuri rooli. Pääkaupungin lämmitys koostuu pitkälti vanhentuneista, suuria hiilidioksidipäästöjä aiheuttavista lämmitystavoista. Siirtyminen kohti uudistuvia luonnonvaroja on välttämätöntä positiivisten tulevaisuuden näkymien säilyttämiseksi. Lämmitys ja asuminen on Suomenkin mittakaavalla suurin yksittäinen päästötekijä, joten kyseisen sektorin ekologisuuden kehittäminen on yksi tärkeimpiä osatekijöitä.

Pääkaupunkiseudulla myös liikenne tuo erittäin suuren siivun hiilidioksipäästöihin. Kirjoitimme aiemmin Helsingin taksiliikenteen sähköistymisestä täällä. Kaupunkipyöräily on ollut Helsingissä nouseva trendi jo useita vuosia. Suurelta osin kaupunkipyöräilyn lisääntymistä on tukenut HKL:n lanseeraamat citypyörät. Matkakortilla käyttöön otettavat kaupunkipyörät ovat tuoneet polkupyöräilyn aloittamisen kynnyksen pienemmäksi myös vähävaraisille. Pidempiä välimatkoja kuljetaan yhä useammin sähköpyörillä ja erityisesti niin sanotut fatbiket eli leveärenkaiset läskipyörät ovat kasvattaneet suosiotaan aktiiviliikkujien keskuudessa. Leveärenkaisten pyörien etuna on niiden ajo-ominaisuudet lumella ja loskaisissa olosuhteissa. Alun perin maastoon suunnitellut pyörät ovat nopeasti vallanneet jalansijaa myös urbaanin pyöräilyn parissa. ....