Ilmastoasioista lisävauhtia talouden kehitykseen

Ilmastoasioista lisävauhtia talouden kehitykseen

Lauantaina Helsingissä järjestettyyn ilmastomarssiin osallistui yli 8000 mielenosoittajaa. Eduskuntatalolle kerääntynyt joukkio pyrki herättelemään hallitusta ilmastoasioihin. Uusien tutkimustuloksien valossa on tullut selväksi, että aiemmin asetetut ilmastotavoitteet eivät ole riittäviä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Suomessa päästöjen pienentämisessä Helsingillä on suuri rooli. Pääkaupungin lämmitys koostuu pitkälti vanhentuneista, suuria hiilidioksidipäästöjä aiheuttavista lämmitystavoista. Siirtyminen kohti uudistuvia luonnonvaroja on välttämätöntä positiivisten tulevaisuuden näkymien säilyttämiseksi. Lämmitys ja asuminen on Suomenkin mittakaavalla suurin yksittäinen päästötekijä, joten kyseisen sektorin ekologisuuden kehittäminen on yksi tärkeimpiä osatekijöitä.

Pääkaupunkiseudulla myös liikenne tuo erittäin suuren siivun hiilidioksipäästöihin. Kirjoitimme aiemmin Helsingin taksiliikenteen sähköistymisestä täällä. Kaupunkipyöräily on ollut Helsingissä nouseva trendi jo useita vuosia. Suurelta osin kaupunkipyöräilyn lisääntymistä on tukenut HKL:n lanseeraamat citypyörät. Matkakortilla käyttöön otettavat kaupunkipyörät ovat tuoneet polkupyöräilyn aloittamisen kynnyksen pienemmäksi myös vähävaraisille. Pidempiä välimatkoja kuljetaan yhä useammin sähköpyörillä ja erityisesti niin sanotut fatbiket eli leveärenkaiset läskipyörät ovat kasvattaneet suosiotaan aktiiviliikkujien keskuudessa. Leveärenkaisten pyörien etuna on niiden ajo-ominaisuudet lumella ja loskaisissa olosuhteissa. Alun perin maastoon suunnitellut pyörät ovat nopeasti vallanneet jalansijaa myös urbaanin pyöräilyn parissa. ....

Helsingin pörssi nousussa

Helsingin pörssi nousussa

Helsingin pörssi avautui noususuhdanteisesti. Osakemarkkinoiden päähuomio kiinnittyi Yhdysvaltojen ja Kiinan viralliseen kauppasotaan, mutta se ei heijastunut suoranaisesti Helsingin pörssin osakekursseihin.

Vaihdetuimpien osakkeiden joukosta laskuun suuntautuivat ainoastaan UPM, Stora Enso ja Kone. Lähes koko vaihdetuimpien osakkeiden joukko avautui nousuun.

Nordean analyytikko Lotta Lähteenmäki varoitti Trumpin ja Kiinan kauppasodan tullien aiheuttavan markkinoille epävarmuutta, mikä saattaa heijastua osakekursseihin negatiivisesti.

Taksi Helsinki ottaa käyttöön sähköautoja

Taksi Helsinki ottaa käyttöön sähköautoja

Taksi Helsinki on ottanut osaksi kalustoaan viisi Volkswagen e-Golf täyssähköautoa.

Taksi Helsingin toimitusjohtaja, Jari Kantonen kertoo, että yhtiö haluaa olla mukana vähentämässä liikennepäästöjä ja kehittää tulevaisuuden liiketoimintaa.

Taksi Helsingin mukaan sähköautot toimivat parhaiten kaupungin taksiliikenteessä, missä siirtymät ovat lyhyitä ja ajonopeudet verrattain alhaisempia. Sähköautolla taksikyydistä tulee lähes päästötöntä eikä se tuota melusaastetta kuten polttomoottorikäyttöiset autot.

Sähkötakseja on nähty Suomen taksiliikenteessä aiemminkin ja erityisesti Tesla Model S on ollut melko suosittu taksimalli Suomessa. Volkswagen e-Golf on suosittu automalli myös yksityisten keskuudessa ja se onkin Osuuspankin yksityisleasing valikoimassa.

Kauppakeskus REDI:n rakennuttajalta tulosvaroitus

Kauppakeskus REDI:n rakennuttajalta tulosvaroitus

Helsingin kauppakeskustarjonta saa lisäväriä, kun 20.9. kalasatamaan aukeaa uusi moderni kauppakeskus REDI. REDI on yksi viimevuosien suurimmista rakennusprojekteista Helsingin kantakaupungin alueella ja sen taloudellinen vaikutus alueelle on ollut merkittävä.

REDI:n rakennuskustannukset ovat yllättäneet kauppakeskuksen rakentajan SRV:n. Odotettua suuremmat rakennuskustannukset ovat saaneet SRV:n antamaan tulosvaroituksen. Yhtiö kertoo, että sen operatiivinen liikevoitto on heikentynyt kasvaneiden materiaali- ja työvoimakustannusten takia.

Pääkaupunkiseudun nuorison lainat kasvussa

Pääkaupunkiseudun nuorison lainat kasvussa

Helsingin Yliopiston julkaisema raportti nuorten velkaantumisesta kertoo lainanoton yleistymisestä nuorison keskuudessa.

Noin 69% kyselyyn vastanneista nuorista oli jonkinlaista velkaa. Yleisimmät velat olivat opintolaina, asuntolaina sekä luottokorttivelka. Pikavippi tai joustoluottovelkaa oli noin viidellä prosentilla vastaajista. Pikaluottojen pieni osuus veloista selittyy niiden nopealla takaisinmaksuajalla.  Velallisista yleisimmin velkaa oli naisilla. Ero miesten ja naisten välillä ei tutkimuksen mukaan ollut kuitenkaan huomattava. Luottokorttivelka oli naisten keskuudessa miehiä yleisempää.

Velkaa oli yleisesti enemmän korkeasti koulutetuilla, kuin kouluttamattomilla henkilöillä. Velan määrä kasvoi iän myötä, mutta yhä nuorempien velkaantumista on havaittavissa. Vanhemmilla ikäryhmillä asuntolaina oli yleisempää, kuin nuorilla.

Velkaongelmia oli hieman alle viideosalla vastaajista ja varsinaisia takaisinmaksuongelmia noin 12 prosentilla vastaajista. Velkaongelmat olivat yleisempiä alle 25-vuotiailla, kuin tätä vanhemmilla henkilöillä. Velkaongelmat olivat yleisempiä naisilla, kuin miehillä. Yleisin keino ehkäistä velkaongelmien kasaantumista oli hakea tukea läheisiltä. Muita apukeinoja olivat omaisuuden myyminen, työmäärän lisääminen. Kunnallisen velkaneuvojan tai muun järjestön avun puoleen kääntyminen oli harvinaisempaa. ....